Tässä jaksossa rytmimusiikkiasioista sanoo painavan sanansa pohjoisesti soulahtava Niko Ahvonen, jonka materiaalissa yhdistyvät tyylikkäästi calypsot, ska-rytmit ja ties mitkä rytmimusiikin alalajit.Takana on seitsemän soololevyä, joista jo ensimmäinen, Painovoimaa vastaan singahti kiivaaseen radiosoittoon vuonna -96. Legendaarisen Cortina Jetsin jälkeen Nikolla on ollut yhteistyökuvioita monen suomalaisen ykkösrivin tekijän kanssa. Viime aikoina miehen hankkeista lauteita ovat eniten kuluttaneet Tilanteen herrat ja Copasetic Brothers.Erja Lyytis -jaksossa mainittu Robert Johnson ja paholainen -tarina herättää sekä epäilyksiä että kysymyksen siitä, olisiko paholaisen pitänyt takoa tahtia nahkavyön sijaan sittenkin kovalla työllä?

Pyöreänumeroisia jaksoja täytetään, jaksossa 30 on vieraana Riku Rajamaa. Tämän jakson vieras on ollut kotimaassa mukana mm. Hanna Pakarisen ja Anna Puun kokoonpanoissa, mutta sotkeutunut Suomessa myös funkkiin ja räppiin.

Ennen kaikkea Riku kuitenkin edustaa niitä artisteja, jotka ovat tunnetumpia ulkomailla kuin kotimaassa. Parhaiten kyseinen kitaristi-laulaja-biisintekijä on tunnettu Sunrise Avenuesta, mutta on päätynyt viime aikoina myös soolona Saksan radiosoittolistoille.

Sunrise Avenuen stadion-kuvioista livetään aasinsillan kautta jalkapalloon, lätkään ja tennikseen. Loppujen lopuksi kelaillaan perusteellisesti siitä oliko ennen parempia biisejä kuin nyt. Miksi englanninkielinen musa on tällä hetkellä pahasti alakynnessä? Mitä sanovat Suomen ja Saksan top-30 -listat? Keksitään myös sellainen asia, että ensin oli lyhyitä biisejä, sitten oli pitkiä biisejä ja sitten oli taas lyhyitä biisejä.

Jaksossa 29 jutellaan kahden konkaritrumpetistin kanssa ja todetaan olevamme vähän puhallinsoittajia kaikki kun oikein silmiin katsotaan.

Leo Kylätaskua työllistää tällä hetkellä eniten huimassa keikkaputkessa oleva listamenestyjä Vesterinen Yhtyeineen, Antero Priha on ollut vaikka missä kovissa orkestereissa J. Karjalaisen Mustista Laseista lähtien.

Mitäs näitä torvia populaarimusiikissa olikaan ja mitä salaisuuksia on torvisektion yhteissoitossa? Ja ennen kaikkea, kummalla lähtee parempi soolo: nokkahuilulla vai vuvuzelalla?